Tuliko Putinin Venäjästä kokoomuslaisten ihannevaltio?

Viime päivinä on käyty keskustelua kokoomuslaisten sekä perussuomalaisten Venäjä-mielisyydestä. Airiston Helmen operaatio on tuonut julkiseen käsittelyyn asioita, joista erityisesti poliitikot ovat pitkään mieluiten vaienneet. Tutkija Mika Aaltolan mukaan Venäjää koskevissa asioissa on Suomessa yleensä totuttu kahden ääripään puheluun. Sotilaallisten riskien tunnistaminen ja tunnustaminen ja toisaalta rahanpesun tutkinnan tärkeys eivät kuitenkaan ole poissulkevia. Hämärään sotilaalliseen toimintaan liittyy jotakuinkin väkisin myös pimeää rahaa – tuskin vaikkapa Venäjän sotilastiedustelu GRU tulisi omalla nimellään tontteja ostamaan.

Muuallakin Euroopassa on tapahtunut paljon. Sergei Skripalin myrkyttäjät on tuotu julkisuuteen ja niin Virossa, Puolassa kuin Norjassa on jäänyt kiinni Venäjän sotilastiedustelun agentteja tai sellaisiksi epäiltyjä. Vaikka valtionjohtoa on informoitu julkisuudessa olleiden tietojen mukaan jo kuukausia sitten, ei voida sulkea pois, etteikö "Apollon" antamilla tiedoilla ja/tai muilla viimeaikaisilla tapahtumilla olisi yhteyttä tutkinnan ajankohtaan tai mittavuuteen. Pääministeri Juha Sipilän trumppimaisen asenteen sijaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö on esiintynyt poikkeuksellisen jämäkästi ja toisaalta vihjailevasti. Asiaan tietenkin kuuluu, että vihjeiksi selkeästi tulkittavien kommenttien ei myönnetä mitenkään liittyvän kaikkien huulilla olevaan uutiseen.

Jälkiviisaus ja -viisastelu ei ole hyvästä, mutta aiemmista virheistä oppiminen ja toiminnan kehittäminen on tulevaisuuteen suuntautuvaa, pragmaattista käytöstä, joka lisäksi vahvistaa moraalista selkärankaa. Itseään on helpompi katsoa peiliin, kun parantaa haavansa riittävän hyvin ja hyväksyy arpensa.

Venäjän ensisijainen strategia on yleensä vaikuttaa vallassaolevien tahojen kautta, kunhan heihin on luotu riittävän toimiva yhteys, joka usein tarkoittaa suoranaista vasallisuhdetta. On loogista, että kylmän sodan alkupuolella neuvostotiedustelu panosti Urho Kekkoseen ja keskustaan, mutta siirsi valtikan ideologisesti itseään lähellä olleille vasemmistososialidemokraateille heti, kun se oli mahdollista. Kaiken aikaa kummankin puolueen kannattajakunnan leijonanosa säilyi länsimielisenä, mitä etenkään 1970-80 -lukujen demarijohdosta ei voinut sanoa. Kylmän sodan jälkeen viime vuosina merkittävästi aktivoitunut tiedustelukoneisto on näin ollen varmasti panostanut kokoomukseen.

"Venäjällähän on tasavero" ja "keskinäisriippuvuus ehkäisee sotia" -tyyppisten, tärkeimmät seikat ohittavien lausahdusten voimalla sekä ajoittain väläytellyllä Nato-kortilla pidettiin länsimieliset peruskokoomuslaiset hiljaisina idänkaupan intressien ajaessa päälle. Arvokonservatiivisuudesta ja myöntyväisyyslinjalaisesta vanhasuomalaisuudesta leivottiin toistensa edellytyksiä jättäen Naton kannatuksen "kaupunkiliberaaleiksi" identifioituvien tehtäväksi. Keinotekoisen jakolinjan  – voisi sanoa identiteettipolitiikan – luomisen menestyksestä kertoo osuvasti taannoinen "taskuliinakohu".

Voima synnyttää vastavoimia ja vihamielisten vaikuttajien sekä opportunistien tavoitteena onkin kiinnittää huomiota epäolennaisuuksiin. Vieläkin säälittävämpää kuin turhasta valittaminen on turhanvalittajista valittaminen. Asiakeskustelun karnevalisointi ja ihmisten manipulointi on lopulta yllättävän helppoa.

Ihmisillä on taipumus jäädä poteroihinsa. Kesti aivan viime päiviin saakka, että oikeistodemariksi tunnustautuva Lasse Lehtinen uskalsi myöntää erehtyneensä presidentti Mauno Koiviston, idänkortin hyödyntämisen mestarin, harhautuksen suhteen. Itse en aio odottaa kymmeniä vuosia todetakseni, että kokoomuksen ja monien puolueeseen kytkeytyvien toimijoiden moraalinen selkäranka suhteessa Vladimir Putinin Venäjään on huolestuttava. Tämä ei liity pelkästään ulkopolitiikkaan, vaan myös länsimaisten kansalaisvapauksien, todellisen pro market -ajattelun, kristillisen etiikan sekä ihmisarvon merkityksen relativisointiin tai suoranaiseen väheksyntään. Vaikka tilanteita ei voi keskenään vakavuudessa verratakaan, sosialidemokraattien liuku tannerilaisesta asevelipuolueesta Itä-Saksaa ideologisesti ihailevaksi kryptokommunistien hallitsemaksi joukoksi kannattaa muistaa. Kehityksen mahdollisti osittain "emme me sentään mitään Kekkosia ole!" -tyyppinen ajattelu, jota etenkin monet kaupunkien maltilliset porvarit ymmärsivät hämmentävän pitkälle.

Yleisesti olisi muistettava, että Venäjällä on kaikissa puolueissa kontaktinsa, jopa asiamiehensä. Toiset ovat näkyvämpiä kuin toiset. On tärkeätä, että läntisten arvojen puolustamiseen sitoutuneet toimijat ovat aktiivisia kukin tahoillaan ja tekevät tarvittaessa yhteistyötä myös keskenään. Samalla on muistettava, että vaikka puolueet muodostuvat ihmisistä, harjoitettu politiikka perustuu suurelta osin ryhmien keskinäisiin sopimuksiin. Se, voidaanko ryhmää tai henkilöä arvioida totalitaristisen tahon etujen mukaan toimivaksi ei määräydy pelkästään julkisuudessa esitetyistä motiiveista, vaan myös kannatetun politiikan tosiasiallisten seurausten perusteella.

pekkavirkki
Kokoomus Helsinki

Ajattelija, keskustelija ja ja toimija. BA in Social Sciences (law), yrittäjä ja toimittaja.
Mielipiteet ovat omiani, ellei toisin mainita.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu