*

Ajattelijan ajatuksia

Hybridiosaamiskeskus perkaamaan myös Suomen omia luurankoja?

Perjantaina 8.9.2017 Helsingin Eurooppasalissa pohdittiin nk. hybridiuhilta suojautumista. Mielenkiintoisessa seminaarissa puhuivat sotatieteen tohtori Saara Jantunen, Suomen isännöimän hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith sekä europarlamentaarikot Liisa Jaakonsaari (sdp) sekä Heidi Hautala (vihr).

Smithin mukaan kylmän sodan jälkeinen transitiokausi sosialismista kohti markkinataloutta on ohitse jopa Venäjällä. Näkemys on perusteltu, mutta sellaisenaan esitettynä turhan yksipuolinen. Se, millaiseksi valtioksi Venäjä kommunismin jäljiltä kehittyy, on hänenkin mukaansa vielä auki, vaikka maailma yleisesti matkaa kylmästä sodasta poispäin.

On tietysti totta, että paluuta 1950-1980 -lukujen tilanteisiin ei ole näköpiirissä, mutta uutta jännityksen aikaa voi allekirjoittaneen mielestä monelta osin perustellusti verrata kyseisiin aikakausiin. Samalla on muistettava, että Venäjällä ei tällä kertaa ole ekspansionsa hidasteena velvoitetta ideologisesta raamista, vaan maan tiedustelupalvelut käyttävät tavoitteidensa saavuttamiseksi mitä hyvänsä poliittisia voimia, jotka se katsoo hyödyllisiksi itselleen - mihin usein riittää se, että ne ovat haitaksi läntiselle yhteistyölle.

Neuvostoajalta periytyvien rakenteiden ja verkostojen merkitystä olen avannut muun muassa aiemmassa blogitekstissäni Neuvostorakenteiden hajoamisesta. Viimeisimmän esimerkin siitä, kuinka neuvostovaikutuksen piirissä olleiden maiden nomenklatuura on uhattuna antoi entinen Georgian presidentti ja Odessan kuvernööri Mikheil Saakahsvili murtautuessaan Puolasta Ukrainan puolelle paikallisten väkijoukkojen avulla. Saakashvilin Georgiassa toteuttamat reformit ovat malliesimerkki tahdon ja osaamisen voimasta yhteiskunnallisessa uudistustyössä, vaikka kritiikkiäkin voi monesta asiasta oikeutetusti esittää. Ukrainan oligarkkipresidentti Petro Poroshenko riisti sittemmin Odessan kuvernööriksi korruptiota kitkemään kutsumaltaan Saakashvililtä maan kansalaisuuden, joka oli hänen ainoansa. Selektiivistä menettelyä on pidetty osoituksena Ukrainan poliittisen luokan pelokkuudesta reformien edessä.

Korruptio on neuvostovaikutuksen piiriin kuuluneissa maissa ollut keskeinen Venäjän hyödyntämä työkalu vaikutusvaltansa lisäämiseksi. Sen levittämisessä maan vanhat tiedusteluverkostot sekä järjestäytynyt rikollisuus ovat olleet avainasemassa. Hanna Smithin mukaan hybridiosaamiskeskuksen tavoitteena tuleekin olemaan omien heikkouksien paikantaminen.

Tutkija Mark Galeottin taannoin julkaisema raportti kehotti "nimeämään ja häpäisemään" Euroopassa toimivat Venäjän lukuun toimivat tahot. Englanninkielinen "name and shame" ei toki sävyltään ole yhtä synkkä kuin suomenkielinen vastineensa, vaan on vakiintunut tarkoittamaan toimijoiden paikantamista sekä saadun tiedon julkaisemista, josta yleisö voi tehdä omat johtopäätöksensä.

Olen aiemmin blogissani tuonut esiin oletettavia syitä sille, miksi Suomessa on nähty verrattain vähän avoimen venäläismielistä provokatiivista poliittista tai kansalaistoimintaa, erityisesti ennen vuotta 2007. Tätä faktaa voi peilata Galeottin taulukkoon kussakin tilanteessa käytettävistä vaikutusmetodeista. Suomessa on vahvat instituutiot, jotka suurelta osin infiltroitiin kylmän sodan aikana aina keskeisiä puolueita, hallintoelimiä, mediaa ja liike-elämääkin myöten. Tätä vaikutustoimintaa ei koskaan avattu ja Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttarikin on myöntänyt, ettei "kotiryssätoiminnaksi" leikkisästi ristitty yhteydenpitokulttuuri koskaan oikeastaan loppunut.

Olemattomasta alatason korruptiosta ja monelta osin erinomaisen hyvin toimivasta hallinnosta huolimatta Suomi vertautuu näiden verkostojen osalta arkistojen sulkemisen linjan valinneisiin, raskaan neuvostovaikutuksen kokeneisiin maihin. KGB:n ohjekirje vuodelta 1982 toteaa seuraavasti:

"Käytännön työssä käytetään kaikkia Neuvostoliiton tiedustelun aktiivisten toimien keräämiä keinoja, muotoja ja menetelmiä. Tämän kaiken on mahdollistanut ainoastaan laajalle levinnyt tiedustelukoneisto ja luotettavat tiedusteluyhteydet valtiollisessa koneistossa, keskeisissä poliittisissa puolueissa, liike-elämän piireissä, nuorisojärjestöissä, ammattiliitoissa ja muissa yhteiskunnallisissa organisaatioissa".

Sekä Unkarin että Puolan tilanne on osittain seurausta sosialismin ajan nomenklatuuran kyvyttömyydestä itseanalyysiin, vaikka jälkimmäisessä institutionaaliset puitteet lähimenneisyyden käsittelylle ovat olleet poikkeuksellisen hyvät.

Neuvostososialismin konkurssin jäljiltä monet läheisen itätiedusteluyhteyden omaavat poliitikot niin Suomessa kuin muuallakin ottivat osaa Euroopan integraation muotoiluun, mikä tarkoitti samalla vähintään implisiittistä irtiottoa autoritaarisesta maailmankatsomuksesta ja sitoutumista läntisiin arvoihin, mikä on hyvä asia. Yleiseurooppalaisen koheesion kannalta on kuitenkin välttämätöntä katsoa myös menneisyyteen, jotta vanhat yhteydet eivät rasittaisi sen enempää epäsuorasti yhteiskunnallisen epäluottamuksen lähteinä tai suoraan turvallisuusuhkina.

Tästä ei hybridiuhkia käsitelleessä seminaarissa puhuttu juuri ollenkaan, vaikka yleisesti historian painolasteista ja niiden käsittelystä käytiin keskustelua myös Suomen osalta aina vuoteen 1918 saakka. Itä-Saksan vakoilutoimintaa Suomessa avanneen Rosenholz-aineiston käsittelystä kysyttäessä Jaakonsaari oli kovin huonomuistinen.

Kuitenkin Euroopan parlamentin hyväksymä resoluutio viime marraskuulta on asiassa hyvin selväsanainen - sen mukaan parlamentti "-- on erittäin huolissaan Venäjän hallinnon edistämän toiminnan nopeasta laajenemisesta Euroopassa ja mainitsee tästä esimerkkinä disinformaation ja propagandan, joilla pyritään ylläpitämään ja lisäämään Venäjän vaikutusvaltaa ja siten heikentämään ja jakamaan unionia; korostaa, että suuri osa Venäjän hallinnon vihamielisestä propagandasta keskittyy joidenkin Euroopan maiden kuvaamiseen osana ”Venäjän perinteistä vaikutuspiiriä” ja että näin halutaan heikentää niiden itsemääräämisoikeutta ja syvään juurtunutta eurooppalaista identiteettiä, jota kommunistihallinnot aiemmin murensivat; panee merkille, että yksi Venäjän päästrategioista on levittää ja syöttää muille vaihtoehtoista narratiivia, joka usein perustuu historiallisten tapahtumien vääristeltyyn tulkintaan ja jolla pyritään perustelemaan Venäjän ulkoisia toimia ja geopoliittisia etuja; toteaa, että historian vääristely on yksi Venäjän päästrategioista; toteaa tässä yhteydessä, että Venäjän hallinnon narratiivin torjumiseksi olisi lisättävä tietoisuutta kommunistihallintojen rikoksista julkisten kampanjoiden ja koulutusjärjestelmien avulla ja tuettava tutkimus- ja dokumentointitoimia erityisesti entisissä itäblokin maissa".

Avointen lähteiden tiedusteluun keskittyvää Hexmodeus -yritystä pyörittävä Juho Mikkonen tiedusteli tilaisuudessa, mitä konkreettisempaa seminaarien lisäksi voitaisiin Venäjän hallinnon harjoittaman vaikutustoiminnan torjumiseksi tehdä. Niin ikään Heidi Hautala ilmaisi tukensa paitsi Euroopan unionin ulkoasiainhallinnon kuin Bellingcatin kaltaisten kansalaisverkostojen pyrkimyksille paljastaa ja ehkäistä Venäjän vaikutustoimintaa.

Näiltä osin Euroopan parlmentti samassa resoluutiossa "-- korostaa tukevansa sellaisia aloitteita kuin Baltic Centre for Media Excellence Riiassa, Naton strategisen viestinnän osaamiskeskus tai radikalisoitumisen torjuntaverkoston osaamiskeskus; painottaa, että on hyödynnettävä näiden aloitteiden tuloksia ja analyyseja ja tehostettava unionin analyyttisia valmiuksia kaikilla tasoilla; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita käynnistämään samanlaisia hankkeita, osallistumaan toimittajien kouluttamiseen, tukemaan riippumattomia mediakeskuksia ja tiedotusvälineiden monimuotoisuutta, kannustamaan tiedotusvälineiden ja ajatushautomojen väliseen verkostoitumiseen ja yhteistyöhön ja vaihtamaan parhaita käytäntöjä ja tietoa näillä aloilla".

Joukko suomalaisia kansalaistoimijoita on jo pitkään puhunut sen puolesta, että kylmän sodan aikaiset itätiedusteluyhteydet tulisi avata - mieluiten systemaattiseen - tarkasteluun sisältäen arkistolähteiden julkaisun sekä mahdollisesti myös erillisen mekanismin luomisen kansalaisten tiedonsaannin lisäämiseksi ja juridisten tekijöiden arvioimiseksi. Voisiko hybridiosaamiskeskus olla mukana luomassa ja sittemmin osana järjestäytynyttä verkostoa, joka ottaisi prosessin ensivaiheet tehtäväkseen? Tämä olisi omiaan lisäämään myös Suomen uskottavuutta keskuksen sijoituspaikkana näyttäessään, että suhtaudumme vakavasti omiin vaikutukselle heikkoihin kohtiimme.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Minä kyllä ihailen Virkin ajattelua ja kynän jättämää jälkeä.

Suomessa halutaan ymmärtää ja kaunistella NL:n ja Venäjän tekemisiä. Likapyykin pesun voisi aloittaa siitä, että lakataan kutsumasta Venäjän miehitysaikaa Suomessa "autonomian ajaksi". Tämä on pelkkä kaunisteltu kiertoilmaisu, jolla halutaan luoda mielikuvaa onnelasta, jonka Venäjä silloiselle Suomelle soi.

Käyttäjän pekkavirkki kuva
Pekka Virkki

Kiitos!

Olihan meillä kiistatta silloin autonomia, mutta kyllä suhtautumista voi verrata esim. Puolaan, jossa Aleksanteri ei todellakaan ole hyvällä muisteltu vapauttajakeisari. Ei Aleksanteri sen parempi hallitsija ollut siellä tai täällä, mutta Suomi sai divide et impera -menetelmän vuoksi aluksi paremmat kortit.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Tulisiko tutkimusohjelmaan myös Stuxnet - Mossad/CIA tuotantona?
~ https://en.wikipedia.org/wiki/Stuxnet -

...
Entä Stuxnetin kehysohjelma ja kehitysjohdannaiset - NSA?

...
Miten tutkimuskeskus huomioisi selvitykset CIA' n toiminnan takaa ja vaikutuksista kansallisiin kapinahankkeisiin - kuten Syyria, jonka salaiset CIA toiminnot pr. Trump kielsi tässä kesällä - olivat alkaneet jo ennen USAF ilmataistelurynnäköintejä vuonna 2014!

Toisaalta on jäänyt epäselväksi, miten CIA on hybridoinut Kiovan Maidania, jo ennen tilanteen karkaamista käsistä. Miten näitä asiaseikkoja tutkimuskeskus käsittelisi ja tutkisi? Kiinnostuneena odotan mielipiteitä!
.

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

"Joukko suomalaisia kansalaistoimijoita on jo pitkään puhunut sen puolesta, että kylmän sodan aikaiset itätiedusteluyhteydet tulisi avata - mieluiten systemaattiseen - tarkasteluun sisältäen arkistolähteiden julkaisun sekä mahdollisesti myös erillisen mekanismin luomisen kansalaisten tiedonsaannin lisäämiseksi ja juridisten tekijöiden arvioimiseksi."

Tämä on historiantutkijan näkökulmasta sikäli hyvin kannatettava tavoite, että se kannustaa Suomen poliittisen historian (tyypillisesti valtiotieteellisiä) tutkijoita kehittämään omia tutkimustaitojaan - neuvostoliittolaisten arkistolähteiden ollessa kyseessä siis erityisesti venäjänkielen taitoa.

Arkistolähteiden julkaisemisen vaatimusta en aivan näe tarpeellisena, periaatteessa osaavalle tutkijalle pitäisi riittää pelkkä arkistojen avaaminen. Tosiasia kun on se, että lähdekokoelmien julkaisuille ei nykymaailmassa löydy mitään asiakaskuntaa.

Käyttäjän pekkavirkki kuva
Pekka Virkki

Katsoisin, että itäblokin vaikutusverkostot ovat olleet Suomessa niin laaja ilmiö, että pääsyä papereihin ei voi rajata vain akateemisille tutkijoille. Esim. Puolassa ja Ukrainassa mittavia aineistomääriä on digitoitu. Toki tiettyjen, esim. intiimielämään liittyvien tietojen saatavuutta voidaan rajoittaa. Minkään kattavan "virallisen lehden" tuottaminen on jo aineiston paljouden vuoksi täysin mahdotonta.

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

Pohjoismaisena tutkijana olen tietenkin tottunut siihen, että arkistot ovat avoinna yhtä lailla akateemisille tutkijoille kuin suuren yleisön maallikoillekin.
Tiedän toki, että tämä ylellisyys ei ole arkipäivää kaikkialla muualla Euroopassa. Jo länsieurooppalaisessa Saksassa voi törmätä yllättäviin esteisiin, menneisyydenhallinnastaan herkästä Venäjästä nyt puhumattakaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset