Sotasyyllisyysasiaan ratkaisu

On aika palata taaksepäin, kesään 2008. Tällöin keskustelin monien ihmisten kanssa Suomen silloisesta tilasta, aikana jolloin lama oli vasta tuloillaan ja linnut lauloivat. Jotain oli kuitenkin pielessä. Mutta mitä?

Ryhdyin pohtimaan, mitkä ovat yhteiskuntamme kehityksen suurimpia jarruja. Mitkä ovat ne tekijät, joiden vuoksi Suomi on edelleen kahlittuna vanhoihin konsensuksiin ja toimintatapoihin? Suomen kohdalla perimmäiseksi ongelmaksi nousi historiamme, etenkin sotien jälkeiset tapahtumat, jotka estävät meitä edelleenkin toteuttamasta joitakin uudistuksia, jotka talouden ja geopolitiikan kannalta ovat välttämättömiä. Karjalan palautus ei ole näistä vähäisin. Suomettumisen voidaan karkeasti sanoa alkaneen siitä hetkestä, kun Suomi jatkosodan jälkeen solmi aselevon ja rauhansopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Tämä sopimus vahvistettiin muutaman vuoden kuluttua Pariisissa. Näyttävässä osassa olivat Suomen kansan demokraattisesti valitsemien johtajien tuomitseminen nöyryyttävästi omien kotikommunistien nauraessa vallankumouksen kohta tapahtuvan.

Palataan vielä taaksepäin, vuoteen 1939. Neuvostoliitto aloitti loppuvuodesta näyttävän invaasion tarkoituksenaan vallata koko Suomi, mutta onnistui viemään Suomelta vain joitakin alueita. Meitä ei olisi viittä miljoonaa suomalaista, mikäli itärajan takaa olisi maahamme päästy. Kaikki "ylemmät" yhteiskuntaluokat olisi tapettu, loput kyyditty Siperiaan. Emme olisi saaneet elää edes näin vapaassa markkinataloudessa miehitysaikana, tämä tietysti olettaen että olisimme yleensä itsenäistyneet Baltian maiden tapaan. Joka tapauksessa, Neuvostoliiton barbaarinen hyökkäys rikkoi maamme koskemattomuutta ja myöhemmin jatkosodassa vaadimme sitä takaisin. Meidät lyötiin.

Alkoi pelon aikakausi. Jättämällä asioita huomiotta, rikkomalla länsimaista oikeusjärjestystämme ja vääntelemällä termejä saivat valvontakomissio ja kotikommunistimme runnottua läpi sotasyyllisyyslain, jonka perusteella annetut tuomiot ovat voimassa vielä tänäkin päivänä.

Ideaaliyhteiskunnassa ei rikota oikeusjärjestystä, ei varsinkaan sen vankkumattomia puolustajia vastaan. Jos on joutunut vääryyden kohteeksi, tyhmä on se mies tai kansa joka ei vaadi oikeutta tai omaisuuttaan takaisin. Psykologiset argumentit tai reotriset kysymykset kuten "mitä hyötyä on purkamisesta" tai "mitä vanhoja kaivelemaan" ovat pelon ja kanonisaation tuotteita. Niitä on suollettu suomettuneessa yhteiskunnassa niin vahvasti, että ne iskostuvat kansan mieliin ja ikään kuin "dementoivat" sen. Ei pidä olla katkera, vaan rakentava. Pahinta vihamielisyyttä esimerkiksi Venäjää kohtaan on se, kun heidän annetaan muunnella historiaansa ja rakentaa sen pohjalta yhteiskuntajärjestys, jonka kestävyydestä ei ole mitään varmuutta.

Tuomioiden purkaminen vaikuttaa positiivisesti Suomen tulevaisuuteen ja yhteiskunnan sekä avoimen keskustelun kehitykseen. Miksi esimerkiksi etelänaapureissamme tunnustetaan historia niin kuin se on tapahtunut, eikä sotketa siihen poliittisia intressejä. Ahaa! Hehän ovat joutuneet kokemaan kaiken sen punaisen helvetin, mistä me emme uneksi edes pahimmissa painajaisissamme. He ovat kokeneet sen äskettäis ja läheltä. Siksi he eivät kainostele yhteiskunnallisissa uudistuksissa, vaan vievät niitä ennakkoluulottomasta eteenpäin, pitäen kuitenkin mielessä historiansa ja kunnioittaen niitä, jotka heille vapauden lopulta antoivat.

Suomen tulisi ottaa mallia tästä. Ei Virossa, ei Amerikassa, eikä etenkään Venäjällä voisi kuvitella tilannetta, jossa valtionjohto haluaa ehdoin tahdoin pitää itsellään ja maallaan sotasyyllisen leiman. Venäjällä tällaisen johtajan turvallisuudesta ei voitaisi olla varmoja muuten kuin että hän ei olisi turvassa. Ja Venäjällä jos millä valtiolla on tarve historialliseen itsetilitykseen juuri nyt! Antakaamme heille esimerkki ja purkakaamme sotasyyllisyystuomiot.

Ohessa adressi tuomioiden purkamisen puolesta:

http://www.adressit.com/rytietc